Kulttuuritalo ja kirjasto, Vallentuna
Monipuolinen valaistuksenohjaus Vallentunan uuteen kulttuuritaloon ja kirjastoon
Vallentunaan päätettiin yli viisi vuotta sitten rakentaa uusi, suuri kulttuuritalo vanhan kirjaston peruskorjauksen sijasta. Uudessa rakennuksessa on iso kirjasto, tilat näyttelyitä, teatteria ja musiikkiesityksiä varten, työpaja, lukunurkkaus lapsille ja kahvila. Uusi kulttuurikeskus on tärkeä askel kehitettäessä kaupungin palveluita ja luotaessa keskeinen kohtauspaikka asukkaille.
Rakennus on pyöreä kolmikerroksinen talo, jossa on suuret ikkunat ja avoimia pintoja. Se sijaitsee kaupungin keskuspuistossa, ympärillään samankorkuisia puita, jotka yhdistävät rakennuksen ympäristöönsä.
Edistyksellinen valaistuksenohjaus
Rakennuksessa on panostettu valaistuksen visuaalisuuteen ja siihen, kuinka valaistus vaikuttaa yleiseen tunnelmaan. Tämän vuoksi käytössä on paljon erilaisia valaisintyyppejä ja valonlähteitä. Valaistuksen keskusohjauksen luomiseksi on tarvittu kattava ohjausstrategia ja edistyksellinen valaistuksenohjausjärjestelmä.
Valaistusta ohjataan DALI-verkon kautta DALI DSI -käyttölaitteiden avulla vyöhykkeittäin, jotta järjestelmässä olevien DALI-osoitteiden kokonaismäärä on saatu minimoitua. Tämä helpottaa myös huoltoa, kun jokin käyttölaite on vaihdettava.
Loisteputkivalaistusta ohjataan Tridonic PCA EXCEL -käyttölaitteilla, halogeenilamppujen valoa säädetään, DALI-vaihehimmentimillä ja metallihalidilamppujen sytytys ja sammutus hoidetaan DALI-releillä. Keskusohjaus ja -valvonta tapahtuu proDIM winDIM@net -järjestelmällä, jossa kaikki DALI-piirit on kytketty IP-pohjaiseen verkkoon.
Päivänvalon kompensointi ja monitasoinen ohjaus
proDIM winDIM@net -järjestelmä varmistaa, että kaikki valonlähteet on automaattisesti asetettu iltavalaistusta tai tervetulovalaistusta varten. Järjestelmä määrittää avoimilla pinnoilla käytettävien erilaisten valaisimien päivänvalon kompensoinnin hyödyntämällä rakennuksen proDIM-päivänvaloantureilta tulevaa signaalia. Toimistossa ja neuvottelutilassa valaistuksen päivänvalon kompensointia ja valojen sammutusta ohjataan manuaalisesti kytkimellä ja DALIn M-antureilla. Lisäksi proDIM winDIM@net antaa valaistuksesta keskitetyn yleiskatsauksen, jonka avulla voidaan valvoa lamppujen kuntoa ja tarkastella tietoja energiankulutuksesta ja vikailmoituksista.
Valaistuksen keskusohjauksen lisäksi jokaisen kerroksen valaistusta voidaan ohjata erikseen. Tämä on toteutettu sijoittamalla joka kerrokseen x-touchPANEL -kosketusnäyttö. Näytöt on konfiguroitu siten, että henkilöstö voi valita esiasetetun valaistuksen, käynnistää paikallisen valaistussekvenssin tai säätää valaistusta manuaalisesti.
Vallentunan kulttuuritalossa ja kirjastossa on yhteensä 800 Tridonic-tuotetta. Ne muodostavat dynaamisen ja monipuolisen valaistuksen, joka vastaa rakennuksen eri toimintojen tarpeisiin ja samalla tehostaa aktiviteetteja. Tämä kokonaisvaltainen valaistuksenohjausstrategia myös vähentää energiankulutusta ja ympäristövaikutuksia päivänvalon mukaan tapahtuvan säädön ja läsnäolo-ohjauksen avulla. Lisäksi keskusohjaus minimoi huollon tarpeen, joten henkilöstön ei tarvitse kulkea ympäri rakennusta tarkastamassa järjestelmää. proDIM winDIM@net -järjestelmä huolehtii siitä, että kaikki voidaan hoitaa helposti ja yhdestä paikasta.

Vallentunan kulttuuritalo ja kirjasto

